Tässä taannoin aloin muistelemaan sitä kun Linus saapui kotiin ja siis ylipäätään koiran hankkimista jne. Muistan monesti sanoneeni Kasvattajalle että EN ole kiinnostunut mistään näyttelyistä tai agilitystä. Jos jotain niin Joni saa hoitaa ne hommat, minä halusin vain lenkkikaverin.
Aika nopeasti Linus osallistui Kokkolassa match showhun, eli näyttely "harjoitus"mielessä on ehkä paras tapa kuvailla sitä. Olin harmikseni töissä silloin mutta voi kun minua jännitti. Varmasti vähän samaan tapaan kuin jos olisi ollut lapsen ekasta kevätjuhla esiintymisetä kyse. En oikein tiedä mihin sitä kannattaisi verrata...Jokatapauksessa jännitti! Linuksen menestys oli minun mittapuullani huikea ja olin NIIN ylpeä. Sain pituutta lisää varmasti 50cm ja töissä olin pieni virne huulillani koko loppu päivän.
Yllättäen tämä ei jäänyt Linuksen viimeiseksi näyttelyksi vaan niitä on ollut tasaisin väliaioin aina muutama. Ja sehän on ihan mahtavaa puuhaa. Itse en uskalla viedä Linusta kehään mutta onneksi on niin ihana Kasvattaja, joka käy näyttämässä riiviötämme. Silloinkin kun hänellä saattaa olla 5 muutakin koiraa näytettävänä.
Kyllä, ruusukkeista on pitänyt tehdä "taulu", koska edelleen olen niin hirveän ylpeä koirastani. Vaikka niitä ei vielä montaa ole mutta lisää varmasti saamme.
Pointtini on kai se, että koskaan ei pidä sanoa ei koskaan ja että jokin juttu voi vaan viedä mennessään vaikka ei yhtään ole edes ajatellut sellaista.
Kaikista raivostuttavista asioista huolimatta, mitä siis koira joskus saattaa tehdä, niin onhan Linus vaan niin PARAS! En koskaan voinut ajatella että koiraa kohtaan voi tuntea näin vahvasti erilaisia tunteita. Mutta mitä sitä tekisi ilman koiraa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti